Windowsiin on saatavilla vain yksi työpöytäympäristö, samoin macOS:ään. Työpöytäympäristöllä tarkoitetaan sitä kokoelmaa sovelluksia, joilla hallitaan valikkoja, ikkunoita ja sovelluksia. Käyttäjän kannalta työpöytäympäristöllä onkin suurin vaikutus käyttömukavuuteen. Joissakin Linux jakeluissa tulee valmiiksi asennettuna vain yksi työpöytäympäristö, joissakin voi asennuksen yhteydessä valita useamman työpöytäympäristön. Allekirjoittanut asensi Debian 11 Linuxin ja asensi samalla sekä KDE:n, Gnomen että Cinnamonin. Sisäänkirjautuessa näistä voi sitten valita mieleisensä.
Linux Mint ei tarjoa asennuksen yhteydessä useampaa työpöytäympäristöä, mikä on harmi. Sen sijaan Linux Mintistä voi ladata kolme eri versiota, Maten, Cinnamonin ja Xfce:n. Näistä kolmesta Xfce on tarkoitettu vanhemmalle raudalle. Se on hyvin karu ja pelkistetty, mutta yksinkertainen ja todella kevyt. Cinnamon ja Mate taas molemmat muistuttavat jo enemmän Windowsia ja on lähinnä makuasia, kumpi niistä on tyylikkäämpi, kumpi yksinkertaisempi ja kumpi selkeämpi. Jos on tottunut Windowsiin, Linux Mintin voi ladata kummalla tahansa näistä, eikä varmasti tule pettymään.
Debian Linuxin asennuksen yhteydessä voi valita muutaman eri työpöytäympäristön tai vaikka kaikki. Alla ne jotka Late asensi:
Late kuvailisi KDE:ta raikkaaksi, pirteäksi ja valoisaksi kokemukseksi. Silmänkarkkia on ja koko työpöytä näyttää tyylikkäältä. Sovellusvalikko muistuttaa Windowsia, mutta menusta toiseen siirtyminen on turhan hankalaa. Jos menusta on valinnut pelit, kuten kuvassa, takaisinpäin siirtyminen vaatii tarkan klikkauksen menun yläreunasta. Haku toimii kuten pitääkin. Työpöydälle saa asennettua useita erilaisia widgettejä, osa täysin turhia ja osa taas käytännöllisiä. KDE:n sovellukset tunnistaa siitä, että ne kaikki alkavat hauskasti K-kirjaimella. Debianin ratkaisu tarjota useampi työpöytäympäristö on oikein hyvä, tällöin käyttäjä voi kokeilla helposti useampaa ja valita sitten mieleisensä. Toki myös muihin jakeluihin saa jälkikäteen suht helposti asennettua minkä tahansa työpöytäympäristön.
Kenties suosituin Linux-jakelu, Ubuntu, tarjoaa oletuksena Gnome-työpöytäympäristön. Gnome poikkeaa radikaalisti sekä Windowsista että macOS:sta. Toteus on rohkea ja erilainen, mutta yllättävän toimiva. Jos pelkää uutta ja ihmeellistä, kannattaa valita jokin toinen ympäristö. Gnome säästää työpöytätilaa. Yläreunassa on vain ohut palkki. Vasemmasta yläkulmasta aukeaa menu, joka ilmestyy vasempaan reunaan. Vasen reuna on kuitenkin taktisesti hyvä valinta, sillä useimmin työpöydällä on eniten tilaa juuri vaakasuunnassa. Pienen totuttelun jälkeen sovellukset löytyvät menusta helposti. Gnome on päättänyt toteuttaa asiat omalla ja rohkealla tavallaan. Ubuntun suosio kertoo siitä, että päätös on ollut oikea.
Late tykkää eniten Cinnamonista. Sovellusvalikko on selkeämpi ja loogisempi kuin missään muussa työpöytäympäristössä, alareunan palkki tarjoaa tismalleen sopivan määrän informaatiota. Työtilojen välillä vaihtaminen toimii todella tehokkaasti ja helpottaa työskentelyä suuresti, mikäli pitää useampaa sovellusta auki yhtä aikaa. Tyylissä Cinnamon häviää kuitenkin selkeästi sekä KDE:lle että Gnomelle, mutta tämähän on jo makuasia. Cinnamonissa on sopivassa suhteessa ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Työtilojen välillä vaihtaminen toimii CTRL-ALT- ja nuolinäppäimillä omasta mielestäni paremmin ja selkeämmin kuin missään muussa työpöytäympäristössä.
Xfce on kevyt ja minimalistinen työpöytä, joka löytyy esimerkiksi Xubuntusta, Linux Mint Xfce:stä ja useista muista distroista. Vanhemmalle raudalle tämä on suositeltu vaihtoehto, sillä se käyttää resursseja huomattavasti vähemmän kuin muut työpöydät. Yllä Xubuntun oletusnäkymä. Kuten näkyy, sovellusvalikko on hyvin pelkistetty, yläreunassa on vain ohut palkki – mutta asetuksista säätämällä työpöydälle saa kuitenkin enemmän teemoja ja ilmettä. Jos ei kaipaa tuhansia ominaisuuksia ja kikkailuja, kaipaa minimalistista työpöytää tai koneessa on vain 4GB muista tai jopa vähemmän, kannattaa Xfce:tä ainakin kokeilla. Helpoimmin pääsee lataamalla Xubuntun.
Jos haluaa jotakin todella radikaalia, uutta ja erilaista, kannattaa kokeilla Pop!_OS:ää. Valitettavasti suomen kieltä ei löydy asetuksista, mutta jos tämä ei häiritse, on luvassa Gnomesta räätälöity käytettävyyteen tähtäävä todella erilainen kokemus. Ikkunoita voi ruuduttaa automaattisesti ja sovellusvalikko on loppuun asti mietitty. Koska tämä pohjautuu Ubuntuun, on tämäkin täten Debian-pohjainen distro. Linux maailmasta löytyy vielä distroja vaikka muille jakaa. Koska tarjontaa on näin paljon, voi ensikertalaisella olla vaikeuksia valita. Kannattaa kuunnella Latea. Valitse Debian-pohjainen distro. Tai sitten se sama, jota naapurin nörttipoika käyttää, niin on aina apua saatavilla.
Lopuksi voisi sanoa, että jos haet rohkeaa ja erilaista toteutusta, valitse Gnome, jos tuttua ja turvallista, valitse Cinnamon, jos silmäkarkkia ja loputtomasti säädettäviä ominaisuuksia, valitse KDE. Vanhemmalle raudalle löytyy runsaasti kevyempiä työpöytä ympäristöjä, kuten Xfce, jota tarjoavat Xubuntu ja Linux Mint Xfce. Vielä kannattaa muistaa, että jakeluun kuin jakeluun voi myös asennuksen jälkeen asentaa suhteellisen vaivattomalla kikkailulla lähes minkä tahansa työpöytäympäristön, joten ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan.